Pimp my ride

Amerikassa kaikki on kuulemma suurempaa ja autojen kohdalla tämä pitää täysin paikkaansa. Ensinnäkin, miettikääpä hetki sitä, miten te nousette autoon Suomessa. Nii-in, autoon pikemminkin laskeudutaan kuin noustaan, kun taas täällä autoihin kiivetään ja useimmissa autoissa on askelma, joka auttaa kapuamisessa. Suomessa pää on aina vaarassa kolahtaa, kun autosta nousee pois, mutta täällä saa pikemminkin pelätä sitä, että tipahtaa korkealta penkiltä ja katkaisee nilkkansa, mikä puolestaan johtaisi lähes poikkeuksetta useiden tuhansien dollareiden lääkärilaskuun. Varovaisuutta siis liikenteessä!

Kaikki tietävät sen, että Amerikassa ajetaan automaattivaihteisilla autoilla. Kyllä, se pitää paikkansa ja sanotaanko niin, että once you go automatic, you can't go back. On se vaan niin helppoa, kun vasen jalka on täysin turha koko ajoprosessissa, D vain silmään ja vaihteiden vaihtamisesta ei tarvitse huolehtia koko aikana! Kun kytkin puuttuu, kaasujalka saa helposti liikaa painoa ja mikäs se on huristellessa, kun alla on Suomessa raskaampaan kuljetukseen varatun kulkuneuvon kokoinen menopeli. Jokaisella soccer momilla on tottakai minivan, vaikka lapsia olisi vain yksi ja sekin jo seniori high schoolissa. Takakontti on täynnä urheilu- ja retkeilytavaraa, jota kukaan ei käytä, mutta tärkeintä on, että edes näyttää siltä, että meidän perhe kuuluu samaan sarjaan muiden perheiden kanssa. Urheiluautot ovat asia erikseen, mutta niillä ajavat vain yksinäiset ja säälittävät sinkut tai keski-iän kriisiin ehtineet perheenisät, jotka ovat päättäneet, että Range Roverin lisäksi on vain yksinkertaisesti saatava Mustang tai kunnon Porsche.

Minua suuret autot pelottavat. Luultavasti siksi, että olen tottunut kävelemään joka paikkaan ja onhan se paljon pelottavampaa kohdata pieni pakettiauto tiukassa mutkassa kuin tavallinen eurooppalaisittain normaalinkokoinen henkilöauto. Vielä enemmän minua kuitenkin pelottaa olla järkäleen kokoisen auton ratissa. Valitettavasti (vai onnekseni?) ajan työni puolesta tällaisen joka perheenäidin unelma-auton ratissa päivittäin ja sanotaanko niin, että DC:n kadut eivät ole tehty näitä minilaivoja varten. Täällä kaupungin kadut ovat lähes poikkeuksetta kapeampia kuin Suomessa ja kadunvarret ovat AINA täynnä parkkeerattuja autoja, jotka näyttävät nielaisseen ainakin pari perussuomalaista volkkaria tai volvoa. Siellä minä sitten yritän löytää tieni perille GPS:n avustuksella, löytää parkkipaikan (jonka löytymiseen voi joskus mennä tunnista kahteen tuntia ja silloin vain kierretään korttelia ympäri ja toivotaan, että joku älypää keksisi luopua maailman parhaasta parkkipaikasta), joka pahimmassa tapauksessa on juuri niin pieni, että siihen mahtuu kun kääntää rattia sen seitsemänsataa kertaa ja koko ajan toivon vain, etten naarmuta omaa tai muiden autoa ja että löytämäni parkkipaikka on laillinen. Pahimmassa tapauksessa tuulilasissa odottaa joko 100 dollarin sakko tai auto on hinattu pois, jos olen parkkeerannut väärin ja tässä kaupungissa laittomasti parkkeeraaminen tuntuu välillä olevan ainoa vaihtoehto parkkipaikkojen puutteessa. Hassua kyllä - amerikkalaiset kulkevat autolla pienimmätkin matkat, mutta parkkipaikkoja on aina liian vähän, autot ovat aina liian suuria pienille kaduille ja liikennesäännöt ovat välillä vähän niin ja näin.

Onneksi on sentään GPS. Toimiessaan (mikä ei ole itsestäänselvyys!) navigaattori on jokatytön paras ystävä, ihana mekaaninen vehje, joka pelastaa pulasta kuin pulasta ja estää minua joutumasta pahalle puolelle - niihin gettoihin, joissa hopeanharmaa Mazdani ammuttaisi heti seulaksi oikeiden jengivärien puuuttuessa. Kyllä, GPS on maailman paras keksintö ja todellinen välttämättömyys tässä kaupungissa, jossa kadut eivät suinkaan kulje pysty- ja vaakasuoraan ja sääntö "käänny vain kolme kertaa oikealle" ei suinkaan aina saata sinua lähtöpisteeseen vaan jonnekin aivan uuteen paikkaan. Toisaalta, elämä on seikkailu ja autoilu DC:ssä on juuri sitä.

En minä valita. Auringonlaskussa Connecticut Avenueta alas ajaessa ja Washington Monumentin siintäessä horisontissa muistaa taas olla kiitollinen siitä, että saa asua tässä kaupungissa, tällä alueella ja alla on turvallistakin turvallisempi supersize minivan.