How's the weather?

Olen ollut täällä pian kaksi kuukautta ja kumma kyllä, säästä ei ole ollut vielä mitään puhetta. Vaihtuvat säätilat ovat täällä samalla tavalla small talk -aiheita kuin Suomessakin (toisaalta täällä osataan kyllä puhua muustakin toisin kuin Suomessa, jossa yleinen valituksenaihe tuntuu olevan surkea sää ja pari kuukautta miellyttävämmässä ilmastossa eläneenä voin sanoa, että enää en ihmettele miksi). Mitä säähän tulee, Washington peittoaa Suomen kuusi-nolla. Siinä missä Suomen syksy on yleensä sateinen ja pimeä, täällä se on aurinkoinen, lämmin (mutta kuitenkin aamuisin jo ihanan kirpeä) ja täynnä värejä. Kuvittelisin, että Suomessa eletään tällä hetkellä kautta, jolloin aurinkoa tuskin näkyy, pimeä tulee jo uskomattoman aikaisin ja valoisaan aikaankin on usein harmaata, taivaalta sataa joko vettä tai räntää ja lämpötila liikkuu nollan molemmin puolin. Washingtonissa sen sijaan on pääasiassa noin 15 astetta lämmintä, aurinko paistaa (ja kun se paistaa, se paistaa kunnolla) ja puut ovat täydessä väriloistossa. Niinpä, kuka tällaisen jälkeen haluaisi enää kokea syksyä Suomessa?

Suurin positiivinen muutos on ollut ero valon määrässä täällä ja Suomessa. Olen tottunut siihen, että syksy tarkoittaa täydellistä pimeyttä - sitä loka-marraskuun aikaa, kun märkä ja musta asfaltti tuntuu imevän kaiken valon maailmasta, lamppuja pitää pitää päällä koko päivän ja kynttilät ja lähestyvä joulu tuntuvat olevan ainoita valopilkkuja lumettomien kuukausien aikana. Täällä syksy tarkoittaa tervetullutta vaihtelua kuuman ja kostean kesän jälkeen: se on tuulahdus kirpeää ilmaa, auringonpaistetta, joka jatkuu aina aamukahdeksasta iltakuuteen, kurpitsoja (Halloween on ihan nurkan takana) ja kaikissa syksyn väreissä hehkuvia puita. Niin, lehdet tippuvat täällä vasta joskus marraskuun lopussa - how great is that?? Tällä hetkellä ilma on täällä kuin Suomen elokuussa, sillä erotuksella, että täällä se jatkuu pari-kolme kuukautta, kun taas Suomessa tuskin kuukautta, jolloin viimeistään lokakuu tuo mukanaan kylmyyden, pimeyden ja sateen. Yritin selittää tässä yhtenä päivänä äidilleni Suomessa, että joudun pitämään aurinkolaseja päivittäin autoa ajaessani - aurinko paistaa täällä niin ylhäältä, että se häikäisee samaan tapaan kuin Suomen kesäkuun aurinko. Jo parin kuukauden jälkeen mietin, miten koskaan tulen sopeutumaan Suomen valottomaan kauteen. Ja ennen kaikkea mietin, miten kukaan on koskaan vapaaehtoisesti halunnut muuttaa asumaan sellaiselle seudulle...

Jotta en suututtaisi Suomen säässä onnellisesti eläviä lukijoitani (onko heitä oikeasti olemassa?), voin kertoa, että Washingtonin sää ei ole pelkästään punaisissa vaahteranlehdissä caprihousuissa kahlaamista. Täällä lämpötilat vaihtelevat nimittäin välillä todella paljon. Aamulla saattaa olla alle viisi astetta lämmintä (mikä tuntuu täällä jostain syystä paljon kylmemmältä kuin Suomessa, I wonder why that is...) ja päivällä lämpötila kohoaa yli kahdenkymmenen ja tippuu taas auringon laskiessa alle kymmeneen. Yritäpä siinä sitten miettiä, että miten pukeutuisi, kun aamulla jäätyy ja päivällä paistuu villapaidassa (kerrospukeutuminen kunniaan!). Saimme kokea viime viikon loppupuolella myös oman osamme syyssateista: täällä satoi kirjaimellisesti neljä päivää putkeen, koko ajan oli harmaata ja ihan kuin se ei olisi riittänyt, jokainen päivä oli edellistä kylmempi kunnes lämmintä oli viikonloppuna vajaat viisi astetta. Minulla oli kaikin puolin oikein kotoisa olo - tällainenhan lokakuu on aina Suomessa, mutta paikalliset tuskailivat kylmyyden ja sateen kanssa. Eihän täällä sellaiseen ole totuttu! Täytyy kyllä sanoa, että hermot meinasivat mennä tälläkin maailmanmatkaajalla - ei sillä ettenkö olisi tottunut harmauteen, sateeseen ja kylmyyteen vaan nimenomaan siksi, että minähän tulin tänne Suomen syksyä pakoon ja missään ei mainittu, että joutuisin vetämään villakangastakkia ylle jo lokakuun puolivälissä kaupungissa, joka kartalla sijoittuu suunnilleen samalle korkeudelle kuin Sisilia!

Muutamista sadepäivistä huolimatta Washington on tähän asti osoittautunut ilmastoltaan juuri sellaiseksi kuin sen odotinkin olevan ja nautin lämpimästä ja valoisasta syyssäästä täysin siemauksin. Veikkaan, että alan kaivata pimeyttä ja kylmempiä ilmoja vasta joulun lähestyessä (onneksi tämä tyttö on tulossa viettämään joulua koto-Suomeen!). Kynttilöiden polttaminen tuntuu jotenkin turhalta, kun päivisin on niin aurinkoista ja uskoisin, että itsenäisyyspäivän tienoilla alan kaivata kuumaa glögilasillista, takkatulta, pimeitä joulukuun iltoja ja lunta. Täällä siinä vaiheessa lumesta ei ole tietoakaan, puut alkavat olla vähitellen kyllä paljaita, mutta lämpimiä päiviä riittää edelleen ja aurinko jaksaa paistaa läpi talven. En tiedä teistä, mutta minun jouluuni kuuluvat lumi, pimeys ja kylmyys, koska ne korostavat sitä lämpöä, joka joulusta ja perheen läheisyydestä hehkuu.

Siitä huolimatta, voi että on ihanaa mennä aamulla ulos, kun takkia ja hanskoja ei tarvitse läheskään joka aamu ja nouseva aurinko on toivottamassa tervetulleeksi uuteen päivään. Me suomalaiset emme tiedä, mitä me menetämme ja ehkä parempi niin. Siihen asti, hankkikaa hyvät ihmiset sellainen valolamppu, jos syksy masentaa. Trust me, it can make all the difference.