lauantai 21. marraskuuta 2009

Friends, fuckbuddies, dating or in a relationship?

Voi kuulkaas, lähestyvästä Thanksgivingistä huolimatta tämä tyttö päätti koskea tänään aiheeseen, joka kiinnostaa varmasti ainakin kaikkia naispuolisia lukijoitani (pyydän jo nyt anteeksi kaikilta miehiltä, mutta toisaalta, miespuolinen näkökulma on enemmän kuin tervetullutta, joten jättäkää ihmeessä kommentteja!). Deittailuhan on ennen kaikkea amerikkalainen keksintö ja deittailu DC:ssä on kuulemma aivan oma taitolajinsa, koska no, paikallisista sinkkumiehistä 80% on joko poliitikkoja tai lakimiehiä eli valehtelevat työkseen (don't shoot the messenger, toistan tässä vain yhden diisiläisiin miehiin kyllästyneen amerikkalaiskaverini sanoja) ja jos mies valehtelee työkseen, hän valehtelee totta kai myös yksityiselämässä. Fiksu washingtonilaistyttö osaa siis jo varoa ja lipeviä pukumiehiä. Amerikkalaiset miehet ovat kyllä hyvin erilaisia suomalaisiin verrattuna - täällä puhelinnumeroa kysytään suoraan noin 5 minuutin juttelun jälkeen (heti are you single -kysymyksen jälkeen) ja yritettiinpä minua iskeä metrossa kahden metropysäkin välissä kuluneella viikolla. Ei näitä siis voi yrityksen puutteesta syyttää!

Tässä maassa ihmisten väliset suhteet määritellään hyvin mielenkiintoisesti. Ensin ollaan ehkä (huom, EHKÄ) kavereita ja siitä suhde voi lähteä kehittymään moneen suuntaan - ottaen huomioon siis, että mielenkiinto on molemminpuolista. Vaihtoehdot ovat seuraavat: a) Poika tykkää tytöstä ja tyttö pojasta ja pian jompikumpi pyytää toista treffeille. Ensimmäiset treffit menevät hyvin, jompikumpi soittaa (yleensä mies ja typerät 3 päivän säännöt pitävät kyllä paikkansa - ei saa koskaan vaikuttaa liian innokkaalta!) ja sovitaan toiset treffit. Viimeistään kolmansilla pitää tapahtua jotain (tai muuten mies on homo, of course) ja sitten soitetaan kaverille, että I hooked up with him last night ja siitä alkaa casual dating. Tässä maassa kunnon seurustelusuhde alkaa vasta siinä vaiheessa, kun sovitaan, että nyt ollaan exclusive eli muihin päin ei vilkuilla ja silloin voi alkaa kutsumaan toista tyttö-/poikaystäväksi. No, tämä on scenario a ja oikein mukava sellainen, joka toivottavasti päättyy papin aameneen ja mukavaan taloon suburbsissa, pariin mukulaan, minivaniin ja kultaiseen noutajaan.

Loput senaariot ovatkin sitten hieman monimutkaisempia. Vaihtoehto b) poika tykkää tytöstä ja tyttö pojasta, mutta koska molemmat ovat liian nössöjä sanomaan mitään (kyllä, myös sitä tapahtuu), itse aihetta kierretään kuin kissa kuumaa puuroa ja jossain vaiheessa molemmat löytävät toisensa samoista bileistä, kännissä kuin käet ja sitten one thing leads to another... Sitten soitetaan seuraavana aamuna kaverille, että I hooked up with him/her WHILE drunk ja siitähän asiat monimutkaistuvat (tai sitten eivät). Tässä on monta vaihtoehtoa: 1) molemmat tajuavat tehneensä virheen ja ystävyys on pilalla, mutta hey, at least the sex was good 2) pariskunta alkaa oikeasti deittailemaan ja siitä joko tulee jotain tai sitten ei tai 3) poika (niin, yleensähän se on poika) tajuaa, että ei haluakaan muuta kuin sitä yhtä ja tyttö epätoivoissaan suostuu fuckbuddyksi (tätä tapahtuu näinä päivinä myös toisin päin) ja pian ollaan tilanteessa, jossa ei oikeasti seurustella, toista ei oteta huomioon pitkän tähtäimen suunnitelmissa, mutta hauskaa kyllä pidetään. Mikäpäs siinä, jos molemmat osapuolet ovat tietoisia siitä, missä mennään.

Suurin ero amerikkalaisten ja suomalaisten treffailutavoissa on siinä, että suomalaiset ovat melkoisen joko-tai ihmisiä eli joko sitä seurustellaan tai sitten ei. Täällä useiden ihmisten yhtäaikainen deittailu on huomattavasti yleisempää ja ainakin tuntemani naispuoliset sinkkukaverit eivät ole valmiita tyytymään ensimmäiseen vastaantulevaan ihmiseen vaan vaihtoehdot halutaan pitää avoinna (niin julmalta kuin se kuulostaakin!). Kyllä amerikkalaisetkin haluavat naimisiin, haluavat lapsia (paitsi tässä kaupungissa monille ura on todella tärkeä ja äitiys valitettavan usein tarkoittaa edelleen urasta luopumista) ja ovat valmiita sitoutumaan, mutta siinä missä kahtakymmentä viittä ikävuotta lähentelevä nuori aikuinen saa täällä pitää hauskaa vielä vähintään viisi jos ei jopa kymmenen vuotta, Suomessa paineet pariutumiseen ovat selvästi suuremmat.

Olipa suhdetilanne mikä tahansa, yksi asia on varma. Jokainen etsii jotakin: rakkautta, läheisyyttä, seksiä (mielellään varmaan kaikkia noita kolmea!) ja kukaan ei ole koskaan tilanteeseensa täysin tyytyväinen. DC ei ehkä ole maailman romanttisin kaupunki, mutta kyllä viileinkin poliitikko tai liikemies nukahtaa mieluummin toisen ihmisen kuin raporttipinon viereen. Tärkeämpi kysymys ehkä onkin, can you both have the cake and eat it? Mistä pitää loppujen lopuksi luopua siinä vaiheessa, kun löytää itsensä oikeasti tilanteesta, jossa elämä ei enää pyörikään täysin oman navan ympärillä? Ja mitä saa tilalle? Miettikääpäs sitä, kun joulu lähestyy ja on taas aika viettää pyhiä with the nearest and dearest.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No olipas... Repesin kun luin ton otsikon. =D Not your usual topic.

-Tiina

Hanna kirjoitti...

Haha, mä en tiiä, että onko tuo positiivinen vai negatiivinen kommentti. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisin, että asiat pyörivät aika lailla samaa rataa maasta riippumatta, jos nyt ei ihan muslimivaltioihin tai diktatuurimaihin sotkeuduta. Niin makaa kuin petaa tai jotain.. En mä tiedä. Mutta hei, mä ainakin kävisin niillä sokkotreffeillä ja sit 5 minuutin pikatreffeillä. :D Pakko kai sellaiset on joskus kokea.

-Saana